VASTUULLISUUS
Otamme kaikissa toiminnoissamme  huomioon taloudelliset, sosiaaliset sekä ympäristötekijät. 

Yhtiön arvot - avoimuus, oppiminen, vastuuntuntoisuus ja tuloksellisuus - määrittävät perustan ja suuntaviivat yhtiön ja sen työntekijöiden vastuulliselle toiminnalle kaikkia sidosryhmiä ja ympäristöä kohtaan. Ne toimivat tukena päivittäisessä työssä, ohjaavat päätöksentekoa sekä inhimillistä vuorovaikutusta ja luovat näin puitteet kannattavalle liiketoiminnalle ja hyvälle työympäristölle. Ixonosin tavoitteena on kasvattaa yhtiön omistaja-arvoa, tuottaa lisäarvoa asiakkailleen ja olla vastuuntuntoinen ja hyvä työnantaja henkilöstölleen. Vastuullinen toiminta on edellytys näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Asiakkaille lisäarvoa tuottava strateginen kumppani

Ixonosin tavoitteena on tarjota asiakkailleen hinta-laatusuhteeltaan ylivoimaisia ratkaisuja sellaisten tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen, jotka tarjoavat elämyksellisiä digitaalisia kokemuksia ajasta ja paikasta riippumatta. Ixonos pyrkii omalta osaltaan vahvistamaan strategisten asiakkaidensa markkina-asemaa auttamalla heitä hyödyntämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja digitaalisuuden mukanaan tuomaa korkeaa tuottavuutta.

Ixonos panostaa jatkuvasti palveluidensa laadun, palvelu- ja ratkaisumallien sekä kansainvälistä toimintaa tukevien toimintaprosessien sekä henkilöstönsä osaamisen kehittämiseen asiakaslähtöisesti kilpailukykynsä edistämiseksi. Ixonos pyrkii edelleen kehittämään ja vahvistamaan ylivoimaista palveluasennetta tukevaa ja ylläpitävää yrityskulttuuria. Tähän antaa hyvän perustan nykyinen toimialan huippuluokkaa oleva asiakastyytyväisyys, joka kuvastaa Ixonosin henkilöstön asiakaskeskeistä ja vastuuntuntoista asennetta, innostunutta ammattitaitoa ja tekemiseen paneutumista.

Ixonosin asiakastyytyväisyyden kehittymistä seurataan vuosittain teetettävällä kattavalla tutkimuksella, jossa mitataan kokonaistyytyväisyyden ohella asiakkaiden tyytyväisyyttä mm. asiakassuhteen hoitoon, projekti- ja asiantuntijatyöhön, palvelutarjoomaan, yrityskuvaan ja viestintään sekä eräiden muiden asiakassuhteen jatkuvuuteen ja kehittämiseen liittyvien tekijöiden osalta. Vuoden 2008 tutkimuksen mukaan Ixonosin ennestään korkea asiakastyytyväisyys oli hienokseltaan vahvistunut; uudelleenvalintavalmius eli asiakkaiden valmius valita Ixonos uudestaan toimittajakseen oli noussut entisestään ylittäen tutkimuslaitoksen (Market-Visio Oy) benchmark-vertailun maksimiarvon, samoin suositteluvalmius oli edelleen korkealla tasolla. Ixonosin vahvuuksina korostuivat tutkimuslaitoksen vertailuaineiston perusteella muihin alan yrityksiin verrattuna Ixonosin kyky vastata sovituista kokonaisuuksista, henkilöstön kyky ja halu suorittaa luvatut tehtävät loppuun, aikataulujen pitävyys, asiakkaan Ixonos-yhteistyöstä saavuttamat liiketoiminnalliset hyödyt, Ixonosin luotettavuus ja joustavuus toimittajana sekä IT-alan kehityksessä mukana pysyminen.

Omistajilleen ja yhteiskunnalle taloudellista lisäarvoa tuottava yhteisö

Osakkeenomistajille yhtiön kasvava liikevaihto ja kannattavan liiketoiminnan tulos merkitsee yhtiön arvon ja sijoitetun pääoman tuoton kasvamista pitkällä tähtäyksellä. Yhteiskunta hyötyy paitsi Ixonosin tuottamista innovatiivisista ratkaisuista ja niihin liittyvästä lisäarvosta, myös yhtiön ja sen työntekijöiden maksamista veroista ja muista lakisääteisistä maksuista.

Henkilöstölleen kannustava, avoin ja virikkeellinen työyhteisö

Ixonosin tavoitteena on tehokkaasti toimiva organisaatio, joka muodostuu hyvinvoivasta, osaavasta henkilöstöstä, hyvästä johtamisesta ja hyvin toimivasta työyhteisöstä. Ixonosin arvot - avoimuus, oppiminen, vastuuntuntoisuus, tuloksellisuus - viitoittavat tietä toimenpiteille, joiden avulla pyritään kehittämään organisaatiota ja yhtenäistä yrityskulttuuria. Ixonosin tavoitteena on työyhteisö, jossa jokainen työntekijä tuntee itsensä motivoituneeksi työssään sekä kokee pystyvänsä hyödyntämään ja kehittämään osaamistaan.

Ixonosin työntekijän tulee saada avointa ja kannustavaa palautetta työstään ja kokea johtaminen oikeudenmukaiseksi sekä työpanostaan arvostavaksi. Työntekijän tulee voida käyttää aktiivisesti vaikutusmahdollisuuksiaan työyhteisönsä kehittämiseksi ja osallistua yhteiseen päätöksentekoon sekä tukea työtovereitaan heidän tuloksellisuuteen tähtäävässä työssä. Ixonosin tavoittelemassa kulttuurissa yritys on vilpittömästi kiinnostunut työntekijöidensä taloudellisen ja henkisen hyvinvoinnin edistämisestä sekä rohkaisee koko työyhteisöä avoimeen kanssakäymiseen viihtyisän, tasa-arvoisen ja monimuotoisen työyhteisön synnyttämiseksi.

Arvojen mukaisesti toimiessaan kukin työntekijä edistää oman uransa ja työyhteisönsä kehittämistä sekä organisaation tuloksellisuutta toisia arvostavana ja uusille ajatuksille avoimena. Yhteisten arvojen toteutumista edistäen yhtiö puolestaan toimii vastuuntuntoisesti henkilöstöään kohtaan pyrkiessään muodostamaan Ixonosista halutun, arvostetun, tasa-arvoisen ja viihtyisän sekä kannattavasti toimivan työpaikan.

Lakien ja eettisten vaatimusten mukainen tasa-arvoinen kohtelu

Ixonosissa toteutetaan Suomen lakien ja eettisten sääntöjen vaatimukset täyttävää henkilöstön johtamistapaa. Ixonosilla on erillinen tasa-arvosuunnitelma, joka sisältää ohjeistuksen henkilöstön tasapuolisesta ja oikeudenmukaisesta kohtelusta. Tasa-arvosuunnitelman tavoitteena on varmistaa tasaarvoinen kohtelu työyhteisössä. Suunnitelma perustuu yhtiön arvoihin ja koostuu periaatteista, joihin yhtiössä on sitouduttu henkilöstöpolitiikan, työhönoton, työolosuhteiden kehittämisen, koulutuksen, perhepoliittisten vapaiden käytön, syrjinnän ehkäisemisen, työilmapiirin ja asenteiden muokkaamisen sekä sidosryhmätoiminnan osalta.